Siihen kasvetaan

“Tee kutsumuksestasi ammatti!” “Hän on selvästi kutsumuksensa parissa.” “Oletko löytänyt kutsumuksesi?” “Työskentelen kutsumukseni parissa.” ja niin edelleen.

Voiko kutsumustaan noin vaan löytää? Onko se jokin salaperäinen täyttymyksen hetki, midaksen kosketus tai pääsy Nirvanaan, kun löydät sateenkaarenpään ja tuo pitkään piilossa lymynnyt kutsumuksesi vaivalloisen etsinnän jälkeen sieltä löytyy.

Toisilla se taas tuntuu olevan jo annettu äidinmaidossa valmiina. Nämä ihmiset ovat päättäväisiä ja tietävät jo peruskouluun astuessaan, että kun he jokin päivä koulusta työelämään astuvat he astuvat sinne lääkäreinä, juristeina, palomiehinä tai poliiseina.

Kun pohtii sanaa kutsumus, herää monenlaisia mielikuvia.

Vahvimpana kuvana mieleeni piirtyy jopa tietynlainen kielletyn hedelmän symboli. Jokin asia on niin tavattoman viekoitteleva ja niin hyvää ollakseen totta, että sen täytyy olla saavuttamattomissa ja kiellettyä. Ehkä juuri tämän takia niin moni ihminen ei koskaan kutsumustaan “löydä”. He eivät uskalla tuon kuvitellun kielletyn rajan yli astua ja jäävät paitsi täyttymyksestä. Nämä ihmiset, jotka “ottavat riskin” ja ylittävät rajan, ikuisen kadotuksen sijaan löytävätkin tuon kielletyn hedelmän sijasta oikean Edenin ja sen parista ikuisen onnen ja autuuden.

Tai ehkä kutsumus on jotain oikeasti rakkauden kaltaista. Alkuun on voimakas huumaava tunne, joka vie mennessään ja järjellä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Alun -lähes primitiivisen kiihkeän- vaiheen jälkeen alkaa suvantovaihe, jossa rakkautta ja sitoutumista oikeasti mitataan.

Oletko huumaavan alun jälkeen, kun olet kaikkesi ja vähän enemmän tuolle asialle antanut, oikeasti valmis jäämään ja uhraamaan aikaa ja toistoja kutsumukselle. Pidätkö asiaa oikeasti niin tärkeänä, että jaksat antaa sille huomiosi tietäen, että vaikka se ei tänään palkitse eikä edes välttämättä tulevaisuudessa, pysyt siinä, kasvatat sitä ja se riittää.

Ehkä kutsumusta ei koskaan löydetä, ehkä siihen kasvetaan. Ei huomaamatta vaan nimenomaan tietoisesti valiten.

Jokainen edellä maalaamani mielikuva on varmasti totuus jollekin. Silti olen sitä mieltä, että meillä on erilaisia intohimoja, mutta omaan kutsumukseen nimenomaan kasvetaan. Kutsumus ei yhtäkkiä löydy jostain kuin salama kirkkaalta taivaalta. Siihen vaikuttaa elämäsi aikana moni eri asia. Ympäristö missä elät, ihmiset kenen kanssa jaat arkeasi ja moni, moni muu asia. Ehkä kutsumuksesi jopa vaihtuu useaankiin otteeseen elämäsi aikana sitä mukaa kun ympäristösi ja ihmiset ympärilläsi vaihtuvat. Kasvat ja muutut itsekin ihmisenä. Ehkä kutsumuksesi muuttuu samalla. Tai ehkä et kutsumustasi koskaan pääse tai halua päästä kasvattamaan ja elämä on silti aivan hyvää.

Minä olen päättänyt vuosien alkuhuuman jälkeen alkaa kasvamaan omaa kutsumustani kirjoittamista kohtaan. Huomasin pitäväni kirjoittamisesta jo ala-asteikäisenä, mutta nopeasti se jäi urheilun ja muun hieman ylivilkkaan pojan sähellyksen taustalle. Nyt olen kuitenkin jo hieman (hieman alleviivaten) kypsynyt noista lapsuuden ja nuoruuden vuosistani ja olen saanut löytää kirjoittamisen. Kyllä, löysin sen jälleen, mutta sen lisäksi olen myös päättänyt panostaa siihen ja käyttää siihen -täysistä ruuhkavuosista johtuen- vähäistä aikaani. Pidän sitä niin tärkeänä.

Valitsen käyttää aikaani johonkin, vaikken tiedä tuoko se koskaan mitään muuta kuin valtavasti iloa ja sisältöä elämääni. Muuta en siltä oikeastaan odotakaan.

Sitä kutsumus on minulle.